Bjarne Kallis

Oliko kreikkalaina välttämätön?

Suurella kiireellä euromaat joitakin viikkoja sitten päättivät 110 (80+30) miljardin euron suuruisesta lainasta Kreikalle. Lainaa perusteltiin sillä, että euro valuuttana olisi muuten vaarassa, ja että vaihtoehtona olisi vielä suurempi kriisi. En ole ollenkaan varma siitä, että niillä, jotka innokkaimmin puhuivat lainan puolesta, oli sellaista tietoa ja asiantuntemusta, jota he antoivat ymmärtää itsellään olevan.

Esimerkiksi saksalaiset tuntevat varmasti itsensä enemmän tai vähemmän ranskalaisten huijaamiksi, kun Euroopan Keskuspankki (EKP) melko pian päätöksen jälkeen alkoi ostaa kreikkalaisia lainapapereita kymmenillä miljardeilla euroilla ranskalaisilta pankeilta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että apu meni ensi kädessä ranskalaisille pankeille, jotka olivat aiemmin tehneet valtavia keinottelutappioita.

Kahta vaihtoehtoa ei voida testata samanaikaisesti, ja siksi on vaikea sanoa, olisiko päätös olla myöntämättä lainaa ollut parempi. Mutta luulenpa, että taustavoimilla, jotka lobbasivat päätöksen puolesta, oli huomattavia intressejä siinä, myönnetäänkö lainaa.

Taloudellinen tilanne Euroopassa on tänään selvästi huonompi kuin mitä se oli silloin, kun laina myönnettiin. Positiivista on, että poliitikot vähitellen alkavat ymmärtää, että loputtomiin ei voida elää yli varojen. Mutta ikävä kyllä on vielä olemassa niitä, jotka vaikuttavat näin ajattelevan, eli oikeastaan uskovat kaiken sen, mitä asiantuntijat heille tarjoilevat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Lars Österman

"Valtionvelka ja valtion muut velka- ja maksusitoomukset

Aina mainitaan valtionvelka ja päivitellään sitä ja sen korkoja. Harvoin puhutaan niistä muista "off-balance sheet" eli taseen ulkopuolisista sitoomuksista. Tässä mainio selvitys siitä mitä kaikkia sitoomuksia USA:lla on.

National Debt Crosses $13 Trillion Mark
National Debt Clock

But, that's only a small part of the story.
TOTAL DEBT & UNFUNDED OBLIGATIONS.
$7.7 Trillion Total Money Supply (Debt - all borrowed money)
$57.0 Trillion Total Combined Debt (National, Business and Personal)
$65.5 Trillion Unfunded Obligation (Soc. Sec., Medicare, Medicaid, etc.)
$23.7 Trillion TARP Bailouts (and you thought it was only $700 Billion)
$3.27 Trillion Stimulus
$2.0 Trillion The Federal Reserve Will Not Disclose
$1.0 Trillion Line of Credit to Greece
$0.275 Trillion Foreclosure Rescue (UPDATED)
plus
$99.0 Trillion Unfunded Pensions and Health Care Liabilities

$259.445 TRILLION in DEBT

260 biljoonaa. Jaa tämä 310 miljoonan ihmisen kesken ja saat 860.000 dollaria/henkilö.

Tästä seuraa tietysti kysymys: Miten Suomen tilanne? Olen vuorenvarma siitä että "Suomen Velkakello" antaa ihan liian ruusuisen kuvan Suomen velkatilanteesta."

http://talousdemokratia.blogspot.com/

Ranska oli teknisesti konkurssissa 7.5 2010

Miten voi olla joillekin kansanedustajille vaikea käsittää että ylivelkaantumista ei voi hoitaa ottamalla lisää lainaa JA SAMAAN AIKAAN vaatia/laatia lakeja pikavippiluottoja myöntäviä firmoja vastaan, syynä kansalaisten velkaantumisen estäminen?
Sehän on skitsofreniaa!
Lievimmillään perusteetonta Se on ihan eri asia- ajattelua.

Käyttäjän johantranberg kuva

Sääli että laisiasi reaalimaailmaa ja talousasioita ymmärtäviä kansanedustajia on pieni vähemmistö eikä hallituksessa yhtään. Kokoomus ja kepu tekevät velkaa päät märkinä ainoana tavoitteenaan hassuttaa kansa uskomaan niiden naurettavi valheita nurkan takana odottavasta huutavasta työvoimapulasta yms.

Päivän Aftonbladetin mukaan Kreikan valtio on lähellä konkurssia kaikista paketeista huolimatta. Lainoilla ostetaan vain lisää aikaa Euroopan pöhöttyneille virkakoneistoille.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

ps. olettekoedustaja Kallis huomannut, että Valtioneuvoston kanslian Perustuslain muutosta koskevasta tiedotteesta oli poistettu eräs merkitsevä lause, joka koski toimivallan siirtämistä Suomesta muualle?

Siis poistettu, ei korvattu uudella sanamuodolla/lauseella.

Poliittisesti ajateltuna lainan kyseenalaistaminen on aivan paikallaan, miksi vuohipaimenia autetaan, mutta kotimaassa kärsitään niukkuutta. Mutta vain poliittisesti. Mitalin toinen puoli on taludellinen. Euroopan pankkisektori on jälleen lähellä murtumista, samoin aika monen valtion finanssipolitiikka. Velaksi rakennettu tuki- ja "hyvinvointi"järjestelmä ei ole kestävällä pohjalla. Jos pankkijärjestelmä murtuu seuraukset ovat ankarat yksityiselle kansalaiselle. Lainat menevät samantien maksuun tai omaisuus ulosmitataan velkojan edustajalle. Vielä pahempaa tapahtuu, mikäli valtio ajautuu selvitystilaan. Laajempi valtioiden velkakriisi saa 2008 tapahtuneen Lehman-kriisin tuntumaan puistopiknikiltä.

Pankkien välinen markkina ei toimi edelleenkään kunnolla. Siihen kun lisätään ongelmat valtionlainoissa, ei hyvältä näytä. Kansalaiset eivät näytä ymmärtävän kriisin syvyyttä. Velkaantumisen korjaaminen vie parhaimmillaan 10 vuotta, mikäli se pyritään ratkaisemaan hallitusti. Hallitsematon ratkaisu vie vielä pidempään. Tiukkuutta on siis luvassa pitkään. Toimet piti aloittaa jo eilen, muutoin on myöhäistä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Islantilaiset hylkäävät velkaorjuuden http://www.thenewamerican.com/index.php/world-mainmenu-26/europe-mainmen...

Miksi kansalaisten pitää kärsiä pankkien, rahastojen, säätiöiden ja sijoittajien vastuuttomuudesta?

Velkaperusteinen rahajärjestelmä on osoittanut toimimattomuutensa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Raha on velkaa. Radio Rockin haastattelussa Ville Iivarinen
http://www.radiorock.fi/podcast/player.asp?podID=2792

Kuuntele, ja olet hieman viisampi.

Se oli järjetön ja etenkin vastuuton ratkaisu. Ylivelkainen ei ole tähän päivään asti selvinnyt ottamalla lisää velkaa ja tässä (jälleen kerran) pelastettiin lainanantajat, jotka valehtelivat itselleen (sitä uskomatta) lainojen "riskittömyydestä". Riskittömiä siinä mielessä, että ainahan voi käydä veronmaksajan kukkarolla. Ei se ikinä lopu jollei sitä käytäntöä lopeteta. Tykkänään. Heti. Eikä euro mihinkään "vakautunut" vaan laskun kulmakerroin jyrkkeni.

Sulla on ihan tolkun miehen juttuja ja voisit olla jopa äänestyskelpoinen, mutta väärä vaalipiiri.

#6. "Velaksi rakennettu tuki- ja ”hyvinvointi”järjestelmä ei ole kestävällä pohjalla."

Tukijärjestelmää ei rakennettu velaksi. Sen sijaan Suomi hyppäsi Riikan edellä mainitsemaan "Velkaperusteinen rahajärjestelmä on osoittanut toimimattomuutensa." rahajärjestelmään 80-luvun lopulla, valmistautuen liittymään EU:hun, pelisäännöt muutettiin, saatiin syvä lama joka hoidettiin muista Pohjoismaista poiketen varsin surkeasti.

"Suomalaisen yhteiskunnan ratkaiseva käänne kohti hyvinvointivaltiota alkoi vuoden 1956 yleislakon jälkeen. Siitä käynnistyi kiihkeä kahden vuoden jakso, jona oikeisto kävi vastahyökkäykseen työväenliikkeen sodanjälkeisiä saavutuksia vastaan. Kärjistyneen vastakkainasettelun synnyttämä eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö vuonna 1958 taittoi niskat porvarien politiikalta.

Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle.

1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin. Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.

http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylist...

Hyrkäs kirjoitti aiheesta melko hilpeän esipuheen Francis Wheenin kirjaan:

”Kuinka humpuuki valloitti maailman”.

”Seppo Hyrkäs:

Kuinka humpuuki valloitti Suomen

Suomen bruttokansantuote romahti 1990-luvun alussa jyrkemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Maa oli kipannut terveen taloudenpidon roskakoppaan eikä se hallinnut talouspolitiikkaansa muuttuneissa olosuhteissa.

Pääomamarkkinoiden vapauttamisesta ei käyty laajaa kansalaiskeskustelua eikä sitä käyty edes Suomen Pankin ja hallituksen välillä eduskunnasta puhumattakaan. Mitäs turhista.

Seurauksena oli traumaattinen lama, jossa monet menettivät omaisuutensa ja lukemattomat muut työpaikkansa. Sen jälkeen Francis Wheenin kuvaamat ilmiöt ovat käyneet Suomessakin päivä päivältä tutummiksi.

Poliitikot ruikuttavat kilvan, että valtion ja kuntien käytössä oleva rahamäärä pienenee jatkuvasti. Tästä syystä sosiaalisia palveluja on ulkoistettava ja kilpailutettava."

Riikka Söyring kommentoi:
11.6.2010 10.30

"Raha on velkaa."

Riikka osui aivan oikeaan. Ei suomi mitään lainaa tai rahaa antanut. Numeroita ainoastaan jolla on korko.

Joten mistä marina?

Käyttäjän henry2 kuva

Ja sitten jotain aivan muuta (ainakin melkein):
Olen viimeiset 10 vuotta ollut mukana eri jenkkikeskusteluryhmissä. Kullakin omat tähtihetkensä ja taantumansa. Yksi yhteinen piirree niillä kuitenkin on:

- Ensin ihmiset "kinaavat" mutu-tuntumalla, sitten joku rupeaa kaivamaan lähteitä tai omaa alansa tiedot. Ihmiset, tavikset, rupeavat keskustelemaan lisää uusien tietojen pohjalta, tonkivat lähteitä, välillä menevät vikaan jne.
Väistämättä he kuitenkin etenevät tiedon valtatiellä, ilman minkäänlaisia "ismejä" ja ennenpitkää tietävät keskustelemistaan asioista niin paljon, että vaikeutena ei enää ole tietämättömyys, vaan se, miten saada tieto politikoille.
Tai saada politikot edes tiedostamaan se, että heiltä puuttuu tietoa. Alamme olemaan lähellä tätä pistettä, joskin eteentyöntynyt avantgarde-kiila on vielä kapea. Kiila kuitenkin levenee koko ajan.

Joten tsemppiä!

Henry

EU ja EKP ovat keinottelijoiden vallassa ja ranskalaiset ovat ajajien paikoilla.
Merkel teki uransa suurimman virheen joka maksoi jo yhden vaalitappion.
Katainen on myös näiden ohjauksessa ja kansa maksaa täälläkin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Henry, #12,
noinhan se hyvä keskustelu sujuu! Ja sitä täälläkin tehdään.

En voi liian usein korostaa hyvien kommentaattorien merkitystä itselle, blogille ja lukijoille; he tuovat niin valtavasti lisää uutta tietoa, syventävät näkemystä kommenteillaan ja luovat toivoa.
Monia alkaa pitää ystävinä vaikka heitä ei ole tavannutkaan.

Saan valtavan paljon -monin tavoin- kommentoijiltani. Heille iso kiitos!

Matti Nieminen, #13,
Sans muuta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

klerk; #11,
koska ne pitää silti ne velat maksaa.

Oletko lukenut uusimman Polemiikin? Siinä oli kiinnostava katsaus kuntien velkaantumiseen vuonna 2014.

Kyllä Te porvarit pelastatte pankit ja kapitalistit. Kansasta ette
välitä sentin vertaakaan. Sinäkin Bjarne puolustat Israelin hirmu-
tekoja koska se on erään satukirjan mukaan joku valittu kansa.
tv. Ville
Ps. Riikalle terveisiä Kajaanista

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja