Bjarne Kallis

Presidentti antoi hyvän neuvon

 

Vaalikampanjan tiimelyksessä riski on suuri, että me ehdokkaat maalaamme Suomesta joko liian synkän, tai liian ruusuisen kuvan. Tästä huolimatta kukaan ei voi kiistää, etteikö Suomi ole  kaikilla mittareilla mitattuna maailman parhaita,  maita. Tätä pohjoismaista hyvinvointivaltiota ihannoidaan kaikkialla maailmassa. Tuskin tämän päivän vanhemmat ikäluokat olisivat nuoruudessaan voineet edes unelmoida tämän päivän elintasosta.Suomessa Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö yhteiskunnasta löytyisi myös varjopuolia ja yhteiskuntaryhmiä, jotka aivan oikeutetusti kokevat jääneensä kaiken hyvän ulkopuolelle. Tämäkin on tosiasia, jolle päättäjät eivät saa sulkea silmiänsä

Niin,että voisimme myös jatkossa kantaa nimen hyvinvointivaltio, tulee meidän muistaa ja ymmärtää, että osa tämän päivän hyvinvoinnista rahoitetaan lainarahalla. Mikäli velkakierrettä ei ajoissa katkaista ,seuraamukset tästä voivat olla kohtalokkaita. Minua on ihmetyttänyt se,  että on ehdokkaita ja puolueita, jotka tätä eivät halua  ymmärtää. Jo päätettyjä menoleikkauksia on moitittu , opposition taholta ,ja kritikkiin on yhtynyt  myös puolueita ja  ehdokkaita,  jotka olivat mukana tekemässä niitä päätöksiä, jotia nyt  ankarasti moititaan. Vielä suurempaa kritikkiä kohdistetaan puoleiden  esittämiä konkreettisia  menoleikkauksia kohtaan. Hyväksytään vain sellainen menoleikkaus,  jonka vaikutusta ei osata arvioda.  Esimerkkinä tällaisesta mainittakoon byrokratian yksinkertaistaminen, jonka säästövaikutusta on vaikea arvioida.

Maan kannalta olisi parempi, että ei anetta lupauksia menolisäyksistä vaan ja mieluimmin hyväksytään inhottavalta tuntuvat menoleikkaukset   Olisi syytä pitää mielessä se neuvo, jonka presidentti uudenvuodenpuheessaan esitti, kun hän suositteli ,että yhteisistä menoista päätettäessä kysyttäisiin neuvottelukumppanilta ”mistä hän on valmis  luopumaan  jos minä luovun tästä edusta.”

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Jo päätettyjä menoleikkauksia on moitittu , opposition taholta"

Mistä leikkaisit ja mikä vaikutus tällä olisi kansantalouteemme?

Toimituksen poiminnat